Älä osta toriparkkia! - Ilmoittaudu ostoboikottiin!

Iloinen Asko

Iloinen Asko
Isä poikansa kuvaamana. Alkusyksy 2008.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Terveisiä Heli Astalalta

. . .
Pitikäaikainen Turun kauunginvaltuutettu ja kansanedustaja sekä demokraattisten naisten pääsihteeri Heli Astala lähetti minulle kirjeen, jossa hän muun muassa kommentoi joitakin Turun Vasemmistoklubissa esittämiäni ajatuksia ja käytyä keskustelua. Olen kopioinut Helin luvalla alle pääosan hänen viestistään.

Heli kirjoittaa: "Osuvia ja hyviä ehdotuksia tulevaisuuden vaaleja varten! On hienoa, että innostus tuntuu jatkuvan. Kunnallisvaalien tulos Turussa oli sykähdyttävä kaikkien menetysten keskellä. Hyvät ehdokkaat, ihmisiä innostava vaalityö ja vaalikentille jalkautuminen ym."

"Puhuitte politiikan sisällöistä ja näitte kokoomuksen todellisena vastustajana. oikea havainto - mielestäni! Mutta jatko on vaarrallisen häilyvää. Yhteistyö on tavoiteltavaa, mutta se ei saa estää sitä, että SDP:n , vihreiden ja perussuomalaisten tekemät päätökset jätettäisiin jotenkin pimentoon - yhteistyön merkeissä.

Minusta juuri nyt on erittäin tarkasti otettava muistiin ja paperille esim. vihreiden bussilippujen hintojen nostaminen ja perussuomalaisten köyhiä koettelevat päätökset jne. Eikä demareitakaan voi päästää pälkähästä.

Nämä kaikki tiedot olisivat kultaakin kalliimpia tuleville vaalikampanjoille. Niillä voisi onnistuneesti operoida. Vasemmistoliitolle eivät tulevatkaan vaalit ole helppoja. Niissä pitäisi käyttää kaikkia mahdollisia tekoja ja "konstejakin".

On helppo olla Helin kanssa samaa mieltä.
________________________________________________________

Kansanäänestys toriparkista: Aloitteen kannattajia 13 023

. . .
Hain maanantaina (8.12.) loputkin kannatuslistat Maailmankauppa Aamutähdestä, jonne nimiä oli kertynyt vielä 144. Eli kannattajien kokonaismäärä on nyt virallisestikin yli 13 000, 23 yli. Vien nämäkin listat kaupungin kirjaamoon.
__________________________________________________________

torstai 4. joulukuuta 2008

Keskustassa muutosvalmiutta. - Vihreät taipuvat taas kokoomusvaltaan?

. . .
Entinen kansanedustaja ja Turun uusi kaupunginvaltuutettu Jarmo Laivoranta (kesk) esitti eilen (3.12.) Turun Sanomien Kirjoittajavieras-palstalla hyviä huomioita:

"Päättyvän valtuustokauden tulokset puoltavat kriittistä suhtautumista ryhmien väliseen sopimukseen. Asiapohjalta avoimesti valmistellen sopimuksesta voi tulla toimiva ja positiiviseen muutokseen johtava. Sopimus, joka ”ostetaan” kytkemällä siihen salaisia kassakaappisopimuksia jatkaa entistä menoa."

"En ymmärrä miten vaaleissa saatu yhdeksäntoista paikkaa kuudestakymmenestä seitsemästä edustaa demokraattista valtaa, jonka tahdon mukaan pitäisi toimia. Tällä ajattelutavalla yhtynyt vasemmisto voisi kahdellakymmenellä viidellä paikalla vaatia vieläkin suurempaa roolia. Unohtaa ei pidä myöskään todellisten vaalivoittajien vihreiden vetämää keskiryhmää, jossa on kaksikymmentä valtuutettua."

"Suuren uhan muodostaa kuitenkin keskeisten luottamuspaikkojen kytkeminen sopimukseen ja tiukka ryhmäkuri. Sekin vaara on olemassa, että sopimus ostetaan asioilla, jotka salataan julkisuudelta. Tämä uhka olisi huomattavasti pienempi, jos asioihin vaikuttaminen olisi intohimoista suurempi kuin keskeisiin paikkoihin pyrkiminen."

Kirjoitus viestii muutosvalmiudesta, ainakin uuden keskustalaisen valtuutetun puolelta. Joidenkin valtuustoryhmien välisistä puolivirallisista neuvotteluista tihkuneet tiedot viittaavat ikävä kyllä siihen, että vihreät olisivat taas valmiita tukemaan kokoomuksen johdolla tehtävää hallitussopimusta ja sen mukaista kaupunkipolitiikkaa seuraavatkin neljä vuotta.

Vihreiden johdon joidenkin edustajien (ilmeisesti ainakin Mika Helva on kokoomusyhteistyön kannalla) suuntautuminen on todella kummallista. Missä asioissa kokoomus on esittänyt ja toteuttanut vihreiden julkisuudessa esittämän ohjelman mukaista politiikkaa? Toriparkki? Suuret kaavaratkaisut? Palveluiden säilyttäminen? Bussilippujen hinnat? Kunnallisvero?

Vasemmistoliitto, sosiaalidemokraatit ja vihreät olisivat vankka ja toimintakykyinen enemmistö Turun kaupunginvaltuustossa. Jos keskusta liiittyisi tähän enemmistöön, se olisi vielä vahvempi.
____________________________________________________________________

Kansanäänestys toriparkista: Vastine Turun Sanomien jälkikirjoitukseen

. . .

Olen lähettänyt seuraavan vastineen Turun Sanomien eiliseen jälkikirjoitukseen, julkaisemisesta lehdessä en tiedä:

"Toriparkkikansanäänestystä vaatii lähes 13 000 turkulaista.

Turun Sanomien jälkikirjoituksessa 3.12. todettiin, että "yli 11 000 turkulaista on allekirjoittanut aloitteen kunnallisen neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä". Tosiasiassa allekirjoittajia oli maanantaihin 1.12. mennessä ainakin 12 879 ja nimiä kertyy edelleen.

Tarkka luku koskee vain selvästi turkulaisiksi äänioikeutetuiksi tunnistettavia. Sadat muut allekirjoittivat myös aloitteen, mutta eivät merkinneet riittävästi tietoja itsestään.

Lukujen erolla (1 879) on merkitystä, se on nimittäin yli prosentti turkulaisista äänioikeutetuista (noin 1 466 äänioikeutettua vastaa yhtä prosenttia). Kansanäänestysaloitteeseen tarvitaan viiden prosentin kannatus. Nyt sen on siis antanut noin 8,9 prosenttia turkulaisista.

Allekirjoittajien joukossa on myös toriparkin kannattajia, ainakin näin monet aloitteeseen nimensä kirjoittaneet kerääjille ilmoittivat. Ja ovatko toriparkin vastustajien mielipiteet jotenkin kannattajien kantoja huonompia, kuten TS:n pääkirjoitustoimittaja antaa ymmärtää?

TS:n pääkirjoitustoimittajallakin olisi voinut olla käytettävissään ajan tasainen tieto aloitteen kannattajien määrästä, jos lehti olisi lähettänyt edustajansa aloitteen maanantaina 1.12. tapahtuneeseen luovutustilaisuuteen ja julkaissut siitä uutisen. Tähän mennessä TS:n lukijoille ei ole tätä tietoa annettu.

Aloitetta olivat ottamassa vastaan Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Mikkola (sd) ja varapuheenjohtaja Sauli Saarinen (vas). He suhtautuivat tähän kansalaisaktiivisuuteen asiallisesti ja arvostavasti.

Kansanäänestysaloite syntyi, kun syksyn kuntavaalien jälkeen ilmeni, että toriparkkiasia aiotaan tuoda nykyisen valtuuston käsiteltäväksi. Myös TS:n jälkikirjoituksessa edellytettiin tätä, viitaten Turun oikeiston, keskustan ja sosiaalidemokraattien niin sanottuun hallitussopimukseen. Nyt asia on siirtymässä uuden valtuuston käsiteltäväksi. Voi perustellusti arvioida, että tämä on ainakin osittain kansanäänestysaloitteen ansiota.

TS on uutissivuillaan 1.12. ja nyt jälkikirjoituksessa nostanut esiin mahdollisen kansanäänestyksen kustannukset. Ne ovat kuitenkin kohtuulliset suhteutettuna jo toriparkkihankkeen tähänastisiin hallintokuluihin, tulevista suunnittelu- ja varsinaisista rakennuskustannuksista puhumattakaan. Kaikista asioista ei kansanäänestystä toki kannata järjestää, mutta tästä jopa pitäisi.

Toriparkki on suuri hanke, joka vaikuttaisi kaupungin keskustaan ja kaikkien turkulaisten elämään rakennusaikana useita, valmiina kymmeniä, ellei satoja vuosia. Asiaa on jo vatvottu yli 15 vuotta eikä päätöstä ole saatu aikaan. Nyt todella olisi viimein aika kysyä kaikkien turkulaisten neuvoa, jotta kysymykseen saataisiin lopultakin vastaus.

Toriparkkihankkeen hautaaminen, vaikka kansanäänestyksellä, historian roskatynnyriin, ei keskustan vetiseen savivelliin, mahdollistaisi torin ja sen lähialueen tarpeellisen uudistamisen ennen kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. "
____________________________________________________________________

tiistai 2. joulukuuta 2008

Kansanäänestys toriparkista: Tähän mennessä kertyneet 12 879 nimeä jätetty kaupunginvaltuustolle

. . .

Kansanäänestysaloitetta toriparkista kannattavien listat sitten jätettiin tänään Turun
kaupungin kirjaamoon.

Paikalla olivat myös valtuuston puheenjohtaja Jukka Mikkola (sd) ja varapuheenjohtaja Sauli Saarinen (vas) sekä kiitettävästi tiedotusvälineiden edustajia kameroineen.

Henry Söderholm selvisi mainiosti puhemiehen hommista kansanäänestysliikkeen edustajana. Paikalla oli lisäksi kymmenkunta meitä liikkeen aktiiveja.

Nimien kokonaismääräksi tuli tähän mennessä 12 879. Aamulla kirjaamoon tuotiin vielä yli 99 nimeä, jotka ovat siis kokonaisluvussa mukana.

Tulos on aivan erinomainen. Se vastaa noin 8,9 prosenttia Turun äänioikeutetuista. Määrä teki selvästi vaikutuksen sekä valtuuston puheenjohtajiin että paikalla olleisiin toimittajiin.

Vielä palauttamattomat listat pitää toimittaa ja kehottaa toimittamaan Maailmankauppa Aamutähteen (Eerikinkatu 5). Haen niitä sieltä ja kiikutan kaupungin kirjaamoon joukon jatkoksi. Eli tosiasiallinen allekirjoittajien joukko tulee vielä kasvamaan. Kokonaismöäärän kehittymisestä tiedotetaan liikkeen blogisivuilla ja täällä.

Jukka Mikkolan listojen vastaanottotilaisuudessa esittämien selitysten mukaan
kansanäänestysaloite tullee käsittelyyn aikaisintaan uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa, joka olisi todennäköisesti 19.1..

Kansanliike seuraa tilanteen kehittymistä ja reagoi tarpeen vaatiessa sopivin keinoin.
____________________________________________________________________

maanantai 1. joulukuuta 2008

Turun Vasemmistoklubi EI kokoonnu tänään

. . .

Turun Vasemmistoklubi ei kokoonnu tänään 1.12..

Syynä peruutukseen ovat kysyttyjen alustajien esteet. Minulle on tullut myös itselleni este tälle päivälle.

Ay-teemaan palannemme ensi vuoden puolella maanantaina 5.1.. Siitä tarkemmin myöhemmin.

Jos halua on, voisimme kyllä kokoontua vielä tavallistakin vapaamuotoisempaan tapaamiseen (pikkujoulu?) vaikka perjantaina 19.12. illalla, esimerkiksi. Teemana voisi olla vaikka vasemmiston toiminnan sisällön ja muodon uudistamisen tarve.

Toivon kommentteja tähän ajatukseen, jos tarvetta ja/tai halua on. Välitän sitten tiedon kaikille kiinnostuneille.
____________________________________________________________________

Kansanäänestys toriparkista: Nimiä koossa jo 10 650




Eilisen sunnuntain (30.11.) jälkeen kansanäänestystä toriparkista on vaatinut jo 10 650 äänioikeutettua turkulaista.

Eilen Kauppatorilla ja joulumarkkinoilla kerättiin, sekä torille tuotiin muualla kerättyjä listoja niin, että päivän saalis oli yli 550. Torilla monet sanoivat tulleensa vielä varta vasten kirjoittamaan nimensä, kun olivat saaneet tietää keräyksen olevan päättymässä.

Aloite toimitetaan huomenna 2.12. Turun kaupunginvaltuustolle.

Kansanlaisaloitetta puuhannut ydinryhmä kokoontuu tänään kello 18 Kirjakahvilassa.

Sitä ennen ainakin muutamat aktiivisimmat ovat ilmoittaneet olevansa vielä torilla päivän mittaan, sinne voi tietysti mennä auttamaan ja tukemaan. Haen itse enenn kokousta listat Maailmankauppa Aamutähdestä (Eerikinkatu 5, valopiha) ja pääkirjastosta.

Listoja kertynee vielä reippaasti tänäänkin eli saatamme päästä yli 11 000 nimen. Nälkä kasvaa syödessä!
Turku ja elämä - VENCEREMOS!
- - -
Tämän jutun kuvat Turun Kauppatorilta on ottanut Anne Uotila. Kiitos hänelle julkaisuluvasta! Varsinkin alempaa kuvaa kannattaa klikata, jolloin siinä olevan kahden komean miehen piirteet tulevat vielä paremmin esille.
_____________________________________________________________________