Syysretki Ruissaloon

Kävin vapaapäivänäni syysretkellä Ruissalossa.

Ajoin tietysti linja-auton kyydissä. Bussilla kuljen aina työmatkatkin Turun keskustasta Kaarinan Voivalaan. Se on mukavaa ja edullista, kiitos hienon seutulippujärjestelmän. Vain 60 eurolla saan matkustaa Turussa ja lähikunnissa rajattomasti kuukauden ajan kaikilla vakiovuoroilla ja paikallis- ja lähiliikenteen autoilla.

Linja-autossa oli taas tunnelmaa. Minä kyllä etupäässä luin kirjaani, mutta saatoin aavistaa ympärilläni kuhisevan sosiaalisen elämän.

Ajoin Saaronniemeen asti. Kävelin päätepysäkiltä vielä Kolkannokkaan, aivan meren ääreen. Katsoin taivasta ja merta. Annoin kevyen tuulen puhaltaa lävitseni. Se puhdistaa.

Ajattelin, ettei tätä mikään (ainakaan sosiaalidemokraattinen -> viite Jacob Södermanin taannoiseen lauselmaan) kunnallisjärjestö ole suunnitellut, saati toteuttanut. Mutta en minä tarvitse minkään paimentolaiskansan Jahvea tai muuta orjuuden ajan ihmisten keksimää luojaakaan selittämään Ruissalon kärjestä aukeavan maiseman kauneutta. Alkuräjähdyksestä alkanut luonnon oman kehitys riittää aivan hyvin kaiken selitykseksi.

Siinä taivaan ja meren rajalla minut täytti luja vakaumus siitä, että yritän tehdä omasta puolestani kaiken mahdollisen, jotta poikanikin voisi 46 kuuden vuoden kuluttua - hän silloin minun ikäisenäni - seistä samalla paikalla, toivottavasti nykyistä puhtaamman Saaristomeren rannalla, ja nauttia kaikesta samasta. Ja hänen lapsensa, jos niitä on tullakseen.

Sitten tyhjensin rakkoni, varoen visusti kääntymästä tuuleen päin. Tein tarpeeni maalle, jotta hiekka ja savi suodattaisivat virtsani merelle vähän sopivammaksi.

Kävelin rantoja pitkin hitaasti kohti leirintäaluetta ja keräilin samalla tapani mukaan välinpitämättömien tai peräti pahantahtoisten ihmisten maastoon kylvämiä roskia, lähinnä muoveja. Tällä kertaa onneksi löysin pienen muovipussinkin, joka pian täyttyi. Pitäisi aina ottaa luontoretkelle biohajoavia roskapusseja taskuun. Heitin jätteet lopulta hyvin sijoitettuun jäteastiaan.

Sitten kävelin reippaasti kotiin.

Siinä oli hyvää aikaa ajatella elämää, työtä, politiikkaa, rakkautta ja monia muita tärkeitäja ja vähemmän tärkeitä asioita.

Ylitettyäni sillan mantereelle ajattelin, että ovatpa suunnittelijat ja tyhmät päättäjät tehneet katalan tempun meille kävelijöille ja pyöräilijjöille, kun he pakottavat meidät kiertämään melkein Artukaisten kulmalle, ennen kuin voimme taas kääntyä keskustaa kohti. Ja tämä taival on tehtävä aitojen ja piikkilankojen välissä tylsällä varastoalueella. No, EU-direktiivi pakottaa aitaamaan ja sulkemaan satama-alueet "asiattomilta". Ehkä se on järkevääkin. Mutta kiertäminen tuntui jotenkin kohtuuttomalta.

Keksinkin esittää, että satama-alueen yli täytyy rakentaa kevyenliikenteen silta, ratapihan ylittävän kävelysillan tapaan, Ruissalon sillan korvalta Pansion tielle, jonnekin Juhana Herttuan puistokadun risteyksen tienoille. Sillalle pitäisi päästä molemmissa päissä pitkiä ja loivia ramppeja myöden, jotta sille olisi helppo pyöräillä ja se kävisi vaikka pyörätuolia käyttäville. Ruissalo tulisi taas lähemmäksi kaupunkia. Järkevämpi tämä silta olisi, ainakin kiireellisempi, kuin kansallismaiseman vaarantava ja melko turhalta tuntuva Pennisilta.

Kaupungissa söin kevyen lounas-päivällisen thai-ravintolassa. Oli tosi hyvää, lihaakin, mutta etupäässä mausteista kastiketta ja riisiä. Joskus sallittaneen ulkomaan herkutkin. Juomaksi otin mango-mehua, kun kotimaisia mehuja ei ollut, enkä halunnut keskellä päivää olutta juoda.

Illalla nukahdin helposti ja nukuin hyvin, kiitos runsaan liikunnan ja raikkaan ulkoilman. En myöskään ollut syönyt liikaa.

Aamuyöllä näin unta. Tulin sataman yli kävelysiltaa Ruissalon sillalle, jossa oli parkkipaikka ja vaihtoasema sähköbusseihin, jotka veivät ihmisiä saarelle. Omalla autolla sinne saivat ajaa vain työssäkäyvät ja vakituiset asukkaat sekä mökkiläiset tai paremminkin huvila-asukkaat, joilla oli mahdollisuus lunastaa ajolupa saarelle kohtuulliseen hintaan. Kyllä muutkin sellaisen saivat, vaikka golf-kentän asiakkaat, mutta heidän hinnassaan olikin jo reilu luonnonsuojelulisä. Heräsin hyvillä mielin.

Ensi kevääksi hankin taas kunnollisen pyörän, jotta voin käydä Ruissalossa useammin.