Ahtisaari, Stubb ja NATO

Presidentti Martti Ahtisaarta on syytä onnitella Nobelin rauhanpalkinnon johdosta. Hän jos kuka ansaitsee sen todellisilla ansioilla diplomaattisista ja rauhanvälitystehtävistä.

Mutta. Kukaan ei ole täydellinen, eikä paraskaan ihminen virheetön. Ahtisaaren kohdalla häpeäpilkku on Namibian itsenäistymiseen liittyvän prosessin siirtymävaihe. Hänen välittämässään sopimuksessa Etelä-Affrikalle annettiin vuoden verran siirtymäaikaa vetäytyä maan hallinnasta.

Silloin vielä rasistien hallitsema Etelä-Afrikka käytti ajan tehokkaasti tappamalla itsenäisyystaistelijoita ja heidän tukijoitaan. Tietysti voidaan aina sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta se ei paljon lohduta kuolleita ja heidän omaisiaan. Asia kyllä muistetaan Namibiassa, Ahtisaaren todellisten ansioiden ohella.

Ikävän, jopa vastenmielisen sävyn Ahtisaaren palkitseminen saa siitä, että hän käytti heti tilaisuuden eli saamansa julkisuuden hyväkseen propagoidakseen Suomen NATO-jäsenyyden puolesta. Se kyllä myös kertoo hänen kansainvälispoliittisesta asenteestaan.

Työ rauhan puolesta on aina arvokasta, motiiveista ja lähtökohdista riippumatta. Mutta kyllä Martti Ahtisaari on selkeästi kehittyneiden kapitalististen maiden edustaja, lännen mies. Rauha ja järjestys ovat hyviä asioita, mutta Ahtisaaren, NATO:n ja Yhdysvaltojen rauha tarkoittaa niiden ylivallan ja etujen varmistamista.

Paljon mainostettu ja kehuttu ulkoministeri Alexander Stubb on toinen NATO-mies. Stubbinhan me muistamme siitä, että hän ei ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnillaan ollut ensiksi varma, onko itsenäisillä valtioilla oikeus auttaa toista, hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota. Että sellainen tohtori ja asiantuntija.

Avunanto-oikeus nyt sattuu olemaan kansainvälisen oikeuden ja politiikan perusasioita, mikä opetetaan jo alan peruskursseilla. Ehkä Stubb nyt sen muistaa. Hänen puolustuksekseen täytyy tosin sanoa, että hän luki toisen "huippuasiantuntijan" ja tohtorin, Teija Tiilikaisen paperia eduskunnalle.

Herra varjelkoon meitä sitten, kun viimeisetkin Kekkosen ja Koiviston ajan todelliset osaajat jäävät lopulta pois ulkoasiainhallinnosta. Näille nykyisille porvarillisille kukkopojille ja kanasille minä en antaisi edes Pihtiputaan ulkosuhteita hoidettavaksi. Mutta kukas sitä minulta kysyy?

Alexanderin toinen saavutus on Georgian sodan lopettamiseen johtanut sovittelu syyskuussa. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy veti kyllä välistä ja kunnian Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puiheenjohtajana toimineelta Stubbilta.

Nämä kaksi porvaria onnistuivat neuvottelemaan niin epämääräisen ja venäläisten junaileman sopimuksen, että sen perusteella Venäjälle annettiin oikeus melkein its päättää vetäytymisensä aikataulusta. Ei tullut porvaripojille ja asiantuntijoille mieleen kirjata asiaa täsmällisesti. No, onneksi tämäkin turha ja typerä sota saatiin sentään lopetetuksi.
_______________________________________