Älä osta toriparkkia! - Ilmoittaudu ostoboikottiin!

Iloinen Asko

Iloinen Asko
Isä poikansa kuvaamana. Alkusyksy 2008.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Tätä juttua Turun Sanomat ei uskaltanut julkaista!

Taiteilijoille työtiloja, Kulttuurikeskus säilytettävä Suurtorin ympärillä

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen on ilmoittanut kannattavansa Turun taiteilijoiden työtilojen järjestämistä selvittäneen työryhmän esityksiä. Hän on jopa laajentanut esitystä niin, että esimerkiksi pitäisi ottaa Helsingin Kaapelitehdas, siis työtilojen lisäksi tilaa myös tapahtumille.

Taiteilija Harro Koskinen ja Turun Sanomatkin ovat jo ehtineet kannattaa Pukkisen esitystä. Mekin kannatamme sitä. Tosin sillä varauksella, että tilat voivat olla eri paikoissakin, jos yhtä sopivaa taloa ei löydy. Taustaksi on kuitenkin esitettävä muutama huomautus.

Ensinnäkin, kiinteistölautakunta on hyväksynyt esisopimuksen Jokikadun kiinteistön myymisestä. Kaupunginjohtaja siis esittää työtilojen hankkimista taiteilijoille, kun kaupunki toisaalla on viemässä heidän hyviksi katsomiaan työtiloja! Vasen käsi ei selvästi tiedä, mitä oikea jalka polkee.

Toiseksi, Turun Kulttuurikeskus on jo vuosia järjestänyt pienillä kustannuksilla, mutta hyvällä menestyksellä toimintaa ja tapahtumia hyvin erilaisille yleisöille Vanhan Suurtorin tiloissa. Paikka on keskeinen ja muutenkin mainio. Nyt kulttuurilautakunta esittää – ja ikävä kyllä - yksimielisesti Kulttuurikeskuksen ”toimintojen uudelleen järjestelyä” ja tilojen ottamista pois konsertti-, näyttely- ja muusta vastaavasta käytöstä.

Samaan aikaan Suurtorin rakennukset ovat myyntilistoilla, tai niiden käyttötarkoitusta muutetaan. Yhdistykset joutuvat jo tungeksimaan pienempiin tiloihin. Esimerkiksi Kansainvälinen kohtauspaikka menetti tilojaan, samoin lasten ja nuorten kerhotoiminta.

Kolmanneksi, taiteilijoiden työtilakysymystä selvitti työryhmä jo kymmenisen vuotta sitten. Esitykset olivat silloin samansuuntaisia kuin nytkin. Kuinka monta kertaa pyörä pitää Turun johdossa keksiä, ennen kuin se otetaan käyttöön?

Mielestämme näissä asioissa olisikin nyt edettävä seuraavassa järjestyksessä:

1. Kulttuurikeskus on säilytettävä itsenäisenä yksikkönä kulttuuritoimen johtosääntöä uudistettaessa.
2. Kulttuurikeskuksen toiminta on turvattava nykyisissä tiloissa jatkossakin.
3. Kaupungin omistamien arvorakennusten myyminen on lopetettava. Tiloja on kehitettävä niin, että ne ovat kaikkien kaupunkilaisten käytössä.
4. Jokikadun kiinteistön myymisestä on luovuttava ja siitä on tehtävä taiteilijoiden kohtuuvuokraisten työtilojen pysyvä keskus.
5. Taiteilijoille ja taidetapahtumille voidaan järjestää lisätilaa vaikka Barkerin vanhasta tehdaskiinteistöstä, mikä edellyttäisi nykyisen kaavaehdotuksen muuttamista ja tilainvestointeja.
6. Perustetaan kaupungin toimin tai tuella asianmukaisesti varustettu elokuvakeskus, mikä avaa jälleen mahdollisuuden pienten yleisöjen elokuvien esittämiselle Turussa, kerhotoiminnalle ja elokuvakasva-tukselle. Paikaksi sopisi nyt rappeutumaan jätetty Palatsi, joka voitaisiin pienellä rahalla kunnostaa.
7. Rytmimusiikille varataan omat tilat, mihin taas sopisi hyvin esimerkiksi Domino. Myös tässä hankkeessa kaupunki voisi toimia alan yrittäjien kanssa.
8. Taiteilijoiden työtiloja ja kulttuurin muita toimitiloja hallinnoimaan perustetaan kaupungin hallitsema, mutta toiminnallisesti itsenäinen organisaatio (yhtiö tai säätiö), jolle tilojen omistus siirretään ja jolle myös taataan riittävä tuki, jotta asianomaisilla on tiloja todella varaa käyttääkin.

Taiteeseen kannattaa joka tapauksessa aina sijoittaa, se antaa elämään sisältöä ja tarkoitusta, sekä vetää kaupunkiin aktiivisia ja luovia ihmisiä kaikille aloille – ja tuo rahat moninkertaisesti takaisin.

Asko Mäki, yhteiskunnallisten aineiden opettaja ja Riikka Oksanen, ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen, kaupunginvaltuustoehdokkaita, Turku (vas)

(Tämä yleisönosastoon tarkoitettu kirjoitus lähetettiin Turun Sanomiin 10.9.2008).

2 kommenttia:

emma kirjoitti...

no todellaki!

riikka oksanen kirjoitti...

Niinpä niin...En ollutkaan nähnyt Riikan ja sinun tekstiä aiemmin. Sattuneista syistä. Jotenkin tuo Kulttuurikeskus tuntuu jo menetetyltä, mutta Barkerin tehdastilojen puolesta saisivat itse artistitkin aktivoitua.

Jaska Palviainen