Älä osta toriparkkia! - Ilmoittaudu ostoboikottiin!

Iloinen Asko

Iloinen Asko
Isä poikansa kuvaamana. Alkusyksy 2008.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Turussa tarvitaan vasemmiston ja vihreiden yhteistyötä

Turussa Vasemmistoliitto, sosiaalidemokraatit ja vihreät saivat viime kunnallisvaaleissa yhteensä yli 53 prosenttia äänistä ja 37 valtuutettua 67:stä. Kaupunkia johtaa silti kokoomus, vaikka sillä on vain 20 valtuutettua. Asiat sovitaan muutaman johtavan poliitikon kesken.

Vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden ohjelmat ja tavoitteet ovat lähempänä toisiaan, kuin kokoomuksen. Miksi demarit ja vihreät ovat kuitenkin antaneet vallan kokoomukselle? Uskon, että suuri osa demareiden ja vihreiden äänestäjistä on tyytymättömiä Turun nykyiseen menoon.

Vasemmistoliitto, SDP ja vihreät ovat todennäköisesti enemmistönä tulevassakin valtuustossa. Niiden avoin yhteistyö voisi johtaa pois poliittisen kähminnän käytännöistä. Se antaisi mahdollisuuden sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävän Turun kehittämiseen. Muutos vaatii Vasemmistoliiton reilua vaalivoittoa, joka panee yhteistyökuviot uusiksi.

- Sain juuri tänään (7.10.) tiedon, ettei Vasemmistoliiton oma paikallinen lehti Uusi Päivä ei aio julkaista tätä juttua. Syitä ei esitetty, niitä voi vain arvailla.

_________________________________________

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen, Asko, samaa mieltä kanssasi. On turha haaveilla Turun talouden kuntoon saamisesta tai muistakaan hyvistä tavoitteista, jos valtuuston päätöksenteossa ei saada ratkaisevaa muutosta aikaan. Tarvitaan uudenlaista yhteistyötä, avointa keskustelua ja demokraattista päätöksentekoa. Sen jälkeen on mahdollista toteuttaa enemmistöpäätöksillä vaikka mitä.