Älä osta toriparkkia! - Ilmoittaudu ostoboikottiin!

Iloinen Asko

Iloinen Asko
Isä poikansa kuvaamana. Alkusyksy 2008.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Toriparkista pitää järjestää kunnallinen kansanäänestys

Heti vaalien jälkeen 1.

Kunnallisvaalien äänet oli Turussa vasta laskettu, kun toriparkkia alettiin taas runnaamaan läpi. Ja vanhan valtuuston voimin. Tästähän Vasemmistoliitto - minä muiden mukana - varoitti vielä viime viikolla, juuri ennen vaaleja.

Eilen ympäristö- ja kaavoituslautakunta päätti äänin 9 - 4 viedä hanketta eteenpäin. Vähemmistöön jäivät vasemmistoliittolaiset ja vihreät lautakunnan jäsenet.

Toriparkki aiotaan ilmeisesti viedä läpi kiireellä niin, että väistyvä valtuusto päättäisi siitä vielä viimeisessä kokouksessaan joulukuun 15. päivänä. Eikö tämä ole demokratian pilkkaa!?

Toriparkki oli vaaleissa yksi tärkeimmistä kysymyksistä ja nyt kuntalaisten osittain sen perusteella ilmaisema tahto aiotaan kyynisesti sivuuttaa.

Toriparkki muuttaisi koko kaupungin keskustan luonnetta, se repisi torin auki arviolta neljäksi ja puoleksi (4,5) vuodeksi. Se on suuri ja merkittävä asia. Siksi on kaikki perusteet järjestää asiasta kunnallinen kansanäänestys.

Kunnallislain 31 §:n perusteella viisi (5) prosenttia äänioikeutetuista kuntalaisista voi vaatia järjestettäväksi kunnallisen kansanäänestyksen. Turussa siihen vaaditaan siis noin 7 - 8 000 henkilön kirjallisesti ilmaistu tahto. Sellaista nimimäärää ei liene mahdotonta koota.

Eiköhän ruveta hommiin.
______________________________________________________________

Ei kommentteja: