Älä osta toriparkkia! - Ilmoittaudu ostoboikottiin!

Iloinen Asko

Iloinen Asko
Isä poikansa kuvaamana. Alkusyksy 2008.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

TS julkaisi: Turussa tarvitaan vasemmiston ja vihreiden yhteistyötä

Yllättäen Turun Sanomien toimitus näki jotain journalistista arvoa ja yleistä mielenkiintoa jutussani, jota oman Uuden Päivämme toimitusneuvosto ei katsonut tarpeelliseksi julkaista. Juttu ilmestyi tänään TS:n Mielipiteet osastossa. Hyvä näin. Olen jo saanut kirjoituksesta muutaman kiittävän palautteen, myös sellaisilta henkilöiltä, joille se oli nimenomaan suunnattu: sitoutumattomilta punavihreiltä. Tässä teksti vielä TS:ssa julkaistussa muodossa (valitettavasti eivät TS:ssakaan pistäneet mukaan tämän blogini osoitetta!):

"Turun Sanomien pääkirjoitustoimittaja käsitteli 5.10. Turun poliittisia yhteistyökuvioita. Pääkirjoituksen ajatukseen vakiintuneen yhteistyön tarpeesta kaupungin kehittämisessä voi yhtyä. Yhteistyön pohjasta ja sisällöstä voi kuitenkin olla perustellusti eri mieltä.

Turussa Vasemmistoliitto, sosiaalidemokraatit ja vihreät saivat viime kunnallisvaaleissa yhteensä yli 53 prosenttia äänistä ja 37 valtuutettua 67:stä. Kaupunkia johtaa silti kokoomus, vaikka sillä on vain 20 valtuutettua. Tapana on, että suuret ja tärkeät, ja usein pienemmätkin, asiat sovitaan kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien muutaman johtavan poliitikon kesken. Muu valtuusto toimii pitkälti näin muodostuneiden päätösten kumileimasimena.

Vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden ohjelmat ja tavoitteet ovat lähempänä toisiaan, kuin kokoomuksen. Miksi demarit ja vihreät ovat kuitenkin antaneet vallan kokoomukselle? Uskon, että suuri osa demareiden ja vihreiden äänestäjistä on tyytymättömiä Turun nykyiseen menoon.

Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien yhteistyön varaan rakentuneen kuluneen valtuustokauden tuloksia ei voi pitää kovin kummoisina turkulaisten kannalta. Talous on edelleen rempallaan, monet tärkeät palvelut kituuttavat ja kaupunkilaisten laajasti vastustamia hankkeita ajetaan kuin kärmettä pyssyyn. Turkulaisten yhteistä omaisuutta on annettu pilkkahinnasta yksityisiin tai säätiöiden käsiin. Kaupungin asioiden hoitamista leimaavat vitkuttelu ja tehottomuus.

Turun johtavat päättäjät ovat vierottaneet naapurikunnat niin, ettei Turun vaikutusalueella ole päästy dynaamiseen ja asukkaita hyödyttävään kattavaan yhteistyöhön.

Turku on yhä Suomen paras kaupunki. Mutta paljon on parannettavaa. Vasemmistoliitto, SDP ja vihreät ovat todennäköisesti enemmistönä tulevassakin valtuustossa. Niiden avoin yhteistyö voisi johtaa pois poliittisen kähminnän käytännöistä. Se antaisi mahdollisuuden sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävän Turun kehittämiseen.

Asko Mäki
VTM, yhteiskunnallisten aineiden opettaja, Turku"
_________________________________________________

Ei kommentteja: