Älä osta toriparkkia! - Ilmoittaudu ostoboikottiin!

Iloinen Asko

Iloinen Asko
Isä poikansa kuvaamana. Alkusyksy 2008.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Samaan aikaan toisaalla - 3

Senaattori Barack Obama johtaa Yhdysvaltojen presidentinvaalikilpaa 5,6 prosenttiyksiköllä viimeisimpien liittovaltiotason mielipidetiedustelujen mukaan (kuuden viimeksi tehdyn tiedustelun keskiarvo). Tilanne on siis hiukan tasoittunut siiitä, kun viimeksi välitin väläyksen tilanteesta.

Sen sijaan ratkaisevien osavaltiokohtaisten mielipidetiedustelujen mukaan mukaan Obaman asemat olisivat vahvistuneet hiukan entisestään. Hän olisi saamassa 364 valitsijamiestä, senaattori John McCainin jäädessä 171:een. Pohjois Dakotassa (3 valitsijamiestä) puntit ovat tasan.

Tässä vaiheessa olisin valmis lyömään vetoa Obaman puolesta, mutta tietenkään vaalin tulos ei ole vielä mitenkään varma.

USA:n senaattiin demokraateille on edelleen luvassa marraskuun 4. päivän vaalien jälkeen enemmistö luvuin 59 - 41 ja edustajainhuoneeseen nyt 243 - 185 (yhden paikan kohdalla tilanne on tasan). Republikaanit ovat siis hiukan petranneet tälläkin rintamalla sitten viime vilkaisun.

Vaalitaistelu kiristyy ja keinot kovenevat. Negatiivinen, vastaehdokasta parjaava mainostus lisääntyy vaalipäivän lähestyessä ja republikaanien epätoivon syventyessä. Myös Obama ja demokraatit syyllistyvät meille suomalaisille aivan tavattomaan kielteiseen mainontaan kyllä aivan yhtä paljon kuin vastapuolikin.

______________________________________________________________

Ei kommentteja: